
“Kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta ovat tekosyitä” sanoi Urho Kekkonen aikanaan. Presidenttimme nimeä kantava UKK-instituutti on julkaissut tutkimuksen, jonka viesti on tylyä luettavaa.
On ennakoitavissa, että sote.lle ja työelämällemme on liikkumattomuudesta ja sen seurauksista lankeamassa miljardien lasku. Liikkumattomuuden hintalappu on saatava pienemään.
Liikunta on lääke, joka ylläpitää toimintakykyä. Puolen tunnin hikoilu kolme kertaa viikossa itselle mieluisan liikuntamuodon parissa veisi merkittävästi eteenpäin. Yli tunnin istumista pitää välttää. 10 000 askelta päivässä pitää eteenpäin.
Ennalta ehkäisevän työn avaimia ovat liikkumisen kynnyksen madaltaminen ja yhteiskunnan viimekätisellä vastuulla oleva edellytysten luominen. Liikuntareseptien jakamisesta on tultava osa lääkäreiden työpakkia.
Puistot ja metsät, pyörtätiet, lähiliikuntapaikat ja liikkumisen mahdollistavat reitistöt on suunniteltava niin, että opastukset ovat kunnossa ja saavutettavuus helppoa. Terveyden edistämisen on oltava mukana suunnittelupöydillä silloin kun uutta luodaan ja nykyisiä toimintoja kohennetaan.