
Ruoan laittaminen on ihan parasta. Gourmee-ruokaa tehdään ihan jossain muualla kuin meillä, mutta lihamakaroni- tai kaalilaatikkoa tai makkaraa eri muodoissaan meillä kyllä syödään. Silloin kun alan hifistelemään valmistuu esim. Kape Aihisen reseptin mukainen currysavulohipasta tai aasialaisia vivahteita omaava paistettu riisi.

NACHOPELTI
Pellilliseen
- Pussillinen nachoja
- 600 g jauhelihaa (tai broileria tai kanaa suikaleina 800 g)
- 2 sipulia
- 2 suippopaprikaa
- 3 tomaattia
- Valkosipulia maun mukaan
- jauhelihamaustetta
- Bbq-kastiketta tai ketsuppia
- Juustoa sen verran että pellillinen peittyy
Paistetaan jauheliha (kana/broileri) kypsäksi, lähes valmiiseen paistettuun jauhelihaan laitetaan sipuli pehmenemään
Lisätään mausteet maun mukaan ml bbq-kastike tai ketsuppi
Paprikan voi mieltymysten mukaan lisätä samaan aikaan kuin sipulin
Otetaan pelti, jolle laitetaan leivinpaperi
Levitetään nachot niin, että pelti peittyy
Levitetään ruskitettu jauhelihaseos nachojen päälle
Siivutetut tomaatit jauhelihan päälle’
Lisätään siivutettu tai raastettu juusto
Paistetaan uunissa about 15 min – niin, että juusto sulaa ja hieman ruskistuukin
Ja ei kun syömään


PERINTEINEN LIHAPIIRAKKA
uunipellillinen
- 500 g lehtitaikinaa (kaupan pakastealtaasta)
- 600 g jauhelihaa
- 2,5 dl irtonaista riisiä
- Sipuli
- Ainakin 1 paprika
- 4 kananmunaa
- Valkosipulia
- Jauhelihamaustetta
- Kananmunaa voitelemiseen
- (vehnäjauhoja)
Sulanut lehtitaikina kaulitaan kahdeksi uunipellin kokoiseksi levyksi (lisätty vehnäjauho helpottaa kaulitsemista)
Keitetään riisi runsaassa vedessä, johon voi halutessaan laittaa lihaliemikuutiota
Keitetään kananmunat n. 10 min
Paistetaan jauheliha, johon lisätään mausteet
Keitetty riisi sekoitetaan jauhelihan kanssa
Otetaan uunipelti, jolle laitetaan leivinpaperi
Toinen lehtitaikina levyistä laitetaan leivinpaperin päälle
Levitetään jauhelihariisiseos lehtitaikinan päälle
Leivitetään hienonnetut keitetyt kananmunat jauhelihariisiseoksen päälle
Laitetaan toinen lehtitaikinalevy jauhelihariisiseoksen päälle. Tämä päälle tuleva lehtitaikinalevy kannattaa kaulita hieman alle tullutta levyä suuremmaksi. Pellillinen lihapiirakkaa näyttää kauniimmalta paiston jälkeen, kun lehtitaikinalevyn sivut on taitettuna alemman lehtitaikinalevyn alle.
Voidellaan kananmunalla
Pistellään haarukalla reikiä lehtitaikinalevyyn
Paistetaan 225 asteessa about 20 min niin, että lehtitaikina ruskistuu kauniisti. Vältettävä kuoren palamista.
Ja ei kun syömään
CURRYSAVULOHIPASTA á la Juntti (ja Kape)
Ainekset (4 annosta)
- tuoretta tilliä
- 200 g kylmäsavulohta
- 200 g lämminsavulohta
- pastaa (esim. spagettia tai pennepastaa)
- puolikas purjo
- 1 rkl voita
- 3 tl curryjauhetta
- 3 dl kuohukermaa
- 0,5 prk (75 g) ranskankermaa
- 1 rkl vastapuristettua sitruunamehua
- mustapippuria myllystä
- (suolaa)


Silppua tilli ja leikkaa lohet reilun kokoisiksi paloiksi. Tarkista, että kala on ruodotonta.
Kiehauta vesi isossa kattilassa ja keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Siivilöi.
Huuhtaise ja pilko purjo ja paista sitä voissa kevyesti. Älä ruskista. Lisää curryjauhe ja kypsennä hetki, kunnes purjo pehmenee hieman. Lisää kerma ja keitä kastiketta kokoon noin 5 minuuttia. Sekoita lohipalat varovasti joukkoon. Viimeistele ranskankermalla, sitruunamehulla ja tillisilpulla. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla.
Tarjoa spagetin tai pennepastan kanssa. Valmista lisukkeeksi vaikka värikäs salaatti.
Ja ei kun syömään